Laulaja (tenori) Pentti Hietanen on poikkeuksellisen monipuolinen taiteilija, joka viihtyy ja viihdyttää sekä suurilla estradeilla että pienissä klubeissa. Hietaselta luontuvat yhtä vakuuttavasti niin vaativat oopperaroolit, kirkolliset teokset, operetti- ja musikaali- roolit kuin viihde-, jazz- ja rockmusiikkikin.
Pentti Hietanen aloitti lauluopinnot 22-vuotiaana Tampereen konservatoriossa, jossa hän suoritti laulun ja laulupedagogiikan IIB-tutkinnot. Hän oli solistiharjoittelijana Suomen Kansallisoopperassa 1985-1987 ja tämän jälkeen vierailijana tehden useita tenoripäärooleja. Vuoden 1989 jälkeen hän on opiskellut yksityisesti mm. maailmankuulun tenori Nicolai Geddan johdolla.
Pentti Hietanen debytoi kesällä 1986 ollen Radamésin esittäjän sijaisena Savonlinnan Ooppera-juhlilla yhdessä Aida-oopperan näytöksessä. Samana vuonna hän teki oopperauransa virallisen debyytin Carmen-oopperan Don Joséna Suomen Kansallisoopperassa. Varsinainen läpimurto oli vuonna 1996 Bernsteinin West Side Story-musikaalin Tonyn roolissa. Samassa roolissa hän on ollut myös Itävallassa Salzburgin Landestheaterissa. Pentti Hietanen on ensimmäinen suomalainen ulkomailla musikaalin päätähdeksi kiinnitetty laulaja. Helmikuuhun 1998 asti hän esitti Kansallisoopperassa Anthony Hopen roolia Sondheimin musikaalissa Sweeney Todd.
Tärkeimpinä tähän mennessä esittäminään oopperarooleina Pentti Hietanen pitää Don Josén roolia Bizet'n Carmenissa, Alfredoa Verdin La Traviatassa, Romeota Gounodin Romeo ja Juliassa, Wertheriä Massenet'n Wertherissä, Faustia Gounodin Faustissa ja Nadiria Bizet'n Helmenkalastajissa. Esikoisalbumi "Katseesi kertoo sen" ilmestyi 1998.
Salzburgin West Side Story-musikaalin näytökset loppuivat kesäkuussa 1998, jonka jälkeen Pentti Hietanen esitti Ruovedellä nuorta J.L.Runebergiä "Kun pilven varjo" -näytelmässä. Syksyksi 1998 ja kevääksi 1999 hänet on oli miespääroolissa Tampereen Työväen Teatterin ja Tampereen Oopperan yhteisproduktiona toteuttamaan "Mustalaisruhtinatar" -operettiin. Syksyllä 1999 hän aloitti Les Misérables-musikaalin Jean Valjeanina ja arvostelut olivat murskaavan ylistävät. Musikaalin esitykset jatkuvat vielä uuden vuosituhannen puolella.
Pitkän tauon jälkeen Hietanen voidaan myös nähdä keikalla CCR-musiikkia esittävän rockyhtyeensä Travelin' Bandin kanssa.