NYT JA AINA – uusi albumi julkaistaan 29.4.2009!
Yölinnun kovasti odotettu uusi albumi nimeltään "Nyt ja aina" ilmestyy 29.4.
Kevään ja kesän takuuvarmaa hittialbumia pohjusti radiosingle "Anteeksi", joka on lähtenyt vahvaan soittoon eri radioasemien soittolistoilla.
Virallinen levynjulkaisukeikka pidetään 7.5 Helsingissä ravintola Freda 51:ssa.
Studiossa on ollut tuttua Yölintu -soundia loihtimassa bändin hovituottaja Esa Nieminen. Biisien takaa löytyy runsaasti hittivelhoja mm. Kai Jämsen, Esa Nieminen sekä bändin omat jäsenet Simo Silmu, Markus Kuusijoensuu sekä Kari Heiskari.
"Uusi levy on ainakin mun mielestä semmonen ’sekametelisoppa’, kuitenkin hyvällä mielellä. Biisejä ollaan valittu laidasta laitaan, ja osa ehkä laidan ulkopuoleltakin. Fiilikset on hyvät, toivottavasti julkaisemisen jälkeen myös kuuntelijoillakin. Biisien kirjo on melkomoinen, mutta toivottavasti sieltä jokainen löytää itsellensä jollain tapaa omaa elämäänsä/elämäntilannetta kuvaavan/koskettavan laulun.", toteaa nokkamies Simo Silmu uudesta levystä.
"Yölinnun levyillä on aina ollut kahdentyyppisiä lauluja, hitaita kauniita balladeja ja sitten nopeita räväköitä"miesbiisejä". Tätä linjaa jatkaa uusinkin levy. Yölinnun soittohan on hioutunut entistä tiukemmaksi keikkailun ansiosta ja se on antanut mahdollisuuden ottaa levylle mukaan myös uudenlaisia juttuja nimenomaan komppipuolella. Suunta on selvästi alkuaikojen haitaria viljelleestä tanssibändistä rankempaan suuntaan; johtuen varmaan myös siitä että keikoilla kuuntelevaa ja ei-tanssivaa yleisöä on koko ajan tullut lisää.
Katsoessani jälkeenpäin levyn kantta nyt, huomaan että tekstien sisältö on voittopuolisesti "parisuhde"-asioissa. No, se se on laulujen yleisin aihe ja tällä levyllä niistä puhutaan kolmekymppisten miesten suulla ja kielellä.
Se on aihe joka parhaiten yleensä puhuttelee kuulijoita koska se on kaikille ehkä se tärkein asia elämässä, meni se huonosti tai vähän paremmin, tai sitä ei ole mutta sen perään haikaillaan. Monipuolinen levy johtuen biisien erilaisuudesta.", kommentoi puolestaan tuottaja Esa Nieminen uutta Yölintua.
Yölintu on takuuvarma iskelmäkentän suursuosikki ja uraa on takana jo 17 vuotta. Keulakuva Simo Silmun tuntee koko kansa jo pelkästään äänestä, kun se kajahtaa soimaan radioissa ja tanssilavoilla.
Yölinnun albumeja on myyty yhteensä n.350 000 ja tuvat ovat täynnä, kun herrat astuvat lauteille. Tämä kaikki kertoo suuresta kansan suosiosta!
Yölintulaiset kiertävät ahkerasti ympäri maata loppukevään ja kesän aikana eri festivaaleilta tanssilavoille.
Haastattelupyynnöt / lisätiedot:
Timo Niemi / Tornado Promotions 0400-487 715 tornado.promotions@saunalahti.fi
Levy-yhtiö: Allstar Music Oy
Myynti ja jakelu: Oy Bonnier Amigo Music Finland Ab www.bonniermusic.fi
Yölinnun viralliset kotisivut »